Suomen Estetiikan Seuran kevätseminaari 2023 – Media, teknologia, elokuva ja estetiikka

Milloin: 9.3.2023 klo 12–16

Missä: VÄRE (luokka F102), Aalto-yliopiston campus (Metro-aseman rakennus)

Uusien medioiden, teknologian kehityksen ja elokuvan rooli nykyelämän estetiikassa on aihe, josta käytävällä keskustelulla on pitkät juuret.

Vuosisata sitten elokuvasta keskusteltiin kiihkeästi. Painopiste oli yleensä teknologiassa. Gilbert Seldes esitti kirjassaan The Seven Lively Arts (1924), ettei kasvavasti näytelmällisyyteen perustuva elokuvatuotanto kylliksi hyödyntänyt elokuvan teknisiä mahdollisuuksia. Nopeat leikkaukset ja slapstick mahdollistivat elokuvassa taiteellisen ilmaisun, jonka hyödyntämisessä elokuvatuotanto epäonnistui teatterimaisilla otteillaan. Walter Benjamin kuvitteli elokuvan uusien mahdollisuuksien, kuten lähikuvan ja hidastuksen tekevän ihmiskunnan tietoisemmaksi ympäröivästä todellisuudesta.

Median ja teknologian edistysaskeleista uumoiltiin aikamoista science fictionia 1990-luvulla. Jaron Lanier visioi meidän kaikkien istuvan pian virtuaalikypärät päässä. Laitteen kulttuurisena ykköstehtävänä hän näki television tuhoamisen. Mario Perniolan mediafilosofiassa keskityttiin kulutuskulttuurin vaikutuksiin. Ajattelija näki kulutustuotteiden ja mediatarjonnan vyöryn ajavan ihmisen kokemaan itsensä lopulta vain esineeksi tai koneeksi.

Digitaalinen kulttuuri on kehittynyt usein kuitenkin lähinnä mahdollistamaan turvallisia perusasioita isovanhempien videotervehdyksistä karttaohjelmiin. Kännykät mahdollistavat suunnistamisen ja tiedonsaannin vieraissa kaupungeissa paikkatietojärjestelmineen ja varsin nopeasti päivittyvine sääkarttoineen.

Toisaalta kone- ja esinemetaforat, ja ihmisen paikoin oudot kokemukset teknologiasta ovat nekin tulleet jäädäkseen. Taiteessa teknologialla leikkiminen on saanut jopa äärimmäisiä ilmaisuja. Missä mennään nyt? Instagramin ja TikTokin loputon montaasivirta on tuonut ihmisten arkeen valtavasti slapstickia. 5G-estetiikka ohjaa liikkumista ja pitää tietomme ajan tasalla. Miten ihminen itse, teknologisena oliona, mediana, toimii nykypäivän käsityksen mukaan – aivotutkimuksen ja mielenfilosofian uusien näkökulmien kautta katsottuna? Voisiko esteettistä arvostelmaa ajatella esteettisen kokemuksen mediana? Näihin kysymyksiin paneudutaan SES:in keväseminaarissa.

Seminaariin on vapaa pääsy. Tervetuloa!

Ohjelma

12:00             Alkusanat ja puhujien esittely

12:15             Max Ryynänen, ”Videomies”: Ihminen mediassa, media ihmisessä – Mario Perniolan media- ja elokuvafilosofia

13:00             Enea Bianchi, Becoming-thing. The experience of virtuality in Mario Perniola (Huom! Tämä alustus tapahtuu Zoomin välityksellä ja se on englanniksi)

13:45             Tauko 30 min

14:15             Onerva Kiianlinna, Ihmisen mekaniikka: esteettinen arvostelma esteettisen kokemuksen mediumina

15:00             Sanna Lehtinen, 5G-estetiikka

15:45             Loppukeskustelu

Lisätietoja: Max Ryynänen (max.ryynanen@aalto.fi, 050 336 5394)